Muistan sen päivän kuin eilisen. Päivän jolloin mummi siunattiin ja laskettiin hautaan. Siitä on nyt pian puolivuotta. Viisi kuukautta hautajaisista puoli vuotta kuolemasta.
Silloin kun kuulin isältäni että mummi on nukkunu pois en voinut aluksi ymmärtää tapahtunutta. En tajunnut mistä oli kysymys. Vasta seuraavalla viikolla sen oikeasti tajusin että mummi oli poissa.
Nyt jos ajattelee asiaa niin se alkaa itkettää. Mummi oli mulle läheinen tärkeä ihminen. Henkilö jolta sai neuvoja kaikenlaisiin mieltä askarruttaviin asioihin. En tosin vieläkään käsitä sitä että mummi on kuollut ja että mummi ei ole enää kanssani. Ei niin että näemme.
Hänelle voin puhua sinne taivaaseen. Mummi kuuntelee, muistot säilyvät, mikään ei saa minua unohtamaan muistoja asioista mitä koin hänen ainutlaatuisen ihmisen kanssa.
Mummi on nyt Jumalan hoivissa ja hänellä ei ole enää kipuja tai vaikeuksia. Haudalla minä olen käynyt parhaan ystäväni Lillin kanssa koska yksin en siihen kykene.
Olette tukeneet minua erittäin paljon, sillä että ette ole hiillostaneet minua tämän blogin kanssa.Tiedätte että en olisi selvinnyt tästä kaikesta ilman ymmärrystänne. En eritysesti ilman muitakaan ihmisiä ja ystäviä. Suurin tuki on ollut perhe.
Nyt mä meen. Mari
Mukavaa, että oot jaksunut postailla :) ja jos jaksaisitte vaikka kumpikin kerran viikossa postata yhteiseen blogiin niin jäisin seurailemaan. Voisitteko tehdä postauksen jossa kerrotte itsestänne ja omasta elämästenne vähän laajemmin? :)
VastaaPoistaEiköhän se onnistu :) -henna/ yhteisen blogin toinen postaaja 😊
Poista